Syksy vaihtuu pian talveksi ja se tuntuu jotenkin uskomattomalta. Aika rientää, minkäs teet!
Tämä syksy on ollut minulle uuden alkua, luopumista, itsensä uudelleenlöytämistä ja itsensä arvostamisen opettelua. Olen pudonnut äkkinäisesti ja noussut pikkuhiljaa taas jaloilleni. Olen hakenut ja saanut voimaa luonnosta. Olen pakahtunut syksyn värien kauneudesta. Olen löytänyt vanhan, rakkaan harrastuksen. Olen oppinut ehkä vuosien opetukset yhdellä rysäyksellä. Olen pettynyt syvästi ja yrittänyt etsiä voimia ja vastauksia elämän haastavissa tilanteissa. Olen myös yrittänyt löytää erityistä ymmärrystä sydämeni sopukoista, jotta osaisin sitä harkiten käyttää, kun sen aika tulee. Olen pelännyt kadottaneeni toivoni, uskoni ja inhimillisyyteni, mutta pala palalta saanut ne loistamaan uudessa valossa. Olen opetellut elämään tässä ja nyt - ja oppinutkin. Olen oppinut myös, että kun elämä haastaa kaikkein pahiten, siitä seuraa jotain hyvää, jotain parempaa. Olen oppinut arvostamaan itseäni ja löytänyt sisäisen palon, joka lämmittää päivä päivältä voimakkaammin. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni aivan uudella herkkyydellä ja olemaan lempeä itselleni. Olen karistanut aimo annoksen itsekriittisyyttäni, jonka huomaan nyt olleen melkoinen taakka. Voin sanoa, että olen onnellisempi kuin olen ollut vuosiin. Lähimmät ihmiseni ovat tulleet entistä läheisemmiksi ja rakkaammiksi. Olen tavannut uusia, uskomattoman ihania, lämpimiä ja sydämellisiä ihmisiä. Tunnen, että olen juuri siellä, missä minun kuuluukin olla ja se on todella voimaannuttava ja kaunis tunne!
Upeaa syksyä sinulle!
Täällä blogissa on meneillään hiljainen kausi, mutta kyllä se taas tästä virkistyy. Kuvat ovat Malminkartanon jätemäeltä, Helsingistä. Upea auringonnousu!