Olen löytänyt toisen lempileivontaohjeen kaurapatonkien lisäksi.
Olen totaalisen koukussa näihin porkkanasämpylöihin. Meillä nämä häviävät parempiin suihin alle aikayksikön! Kokeilkaa ja todetkaa itse!
Olen muunnellut ohjetta jokaisella leipomiskerralla ja mikään ei estä vaihtamaan hiutaleiden laatua tai korvaamaan osaa vehnäjauhoista vaikkapa grahamjauhoilla. Olen myös kokeillut sekä tuore- että kuivahiivaa ja kuivahiivallakin tulee oikein hyviä sämpylöitä. Ohjeesta tulee noin 26-30 pientä sämpylää.
Tässä ohje kokeilunhaluisille.
5-6 dl vettä
4 tl sokeria tai 1 rkl hunajaa
2 tl merisuolaa
3 SUURTA porkkanaa raastettuna
1/2 hiivapala tai 1 pss kuivahiivaa
1 dl kaura- tai ruishiutaleita
n. 10-12 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
Muutama kourallinen ruisjauhoja sämpylöiden pyörittelyyn.
Kuumenna vesi riittävän kuumaksi, koska lisätty porkkanaraaste viilentää lämpötilaa.
Vesi ei saa olla kiehuvaa, mutta reilusti yli sen yleensä suositellun 37°.
Lisää sokeri tai hunaja, suola ja porkkanaraaste.
Jos käytät tuoretta hiivaa liota hiiva sekaan ja sekoita sormin, se on helpointa.
Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se pieneen osaan jauhoja ja sekoita joukkoon käsin.
Lisää hiutaleet ja sekoita. (Voit myös käyttää leseitä.)
Lisää melkein kaikki jauhot ja sekoita lusikalla.
Kun taikina alkaa pysyä kasassa lisää oliiviöljy ja sen jälkeen vielä loput jauhoista, jotta saat taikinasta irtonaista.
Anna nousta puolisen tuntia.
TÄRKEÄÄ: Älä lisää liikaa jauhoja. Taikina saa tarttua hieman käsiin, vaikka kaikki jauhot on lisätty. Tällöin sämpylöistä tulee meheviä!
Lämmitä uuni 225°
Käytä kiertoilmatoimintoa, jos mahdollista.
Levitä ruisjauhoja pöydälle ja kumoa noussut taikina. Jaa taikina ensin kahteen ja sitten neljään osaan. Pyörittele paloista tankoja ruisjauhojen päällä ja jaa sitten jokainen tanko noin 7-8 osaan. Pyörittele sämpylöiksi ja nostele pellille. Anna nousta liinan alla n. 10 minuuttia.
Paista uunin keskitasolla n.15 minuuttia tai kunnes sämpylät ovat kullanruskeita.
Rentouttavaa viikonloppua!

Nämä porkkanasämpylät ovat meidänkin perheen suosikkeja, tai tuore sämpylä yleensäkin. Nyt kesällä olen leiponut basilika sämpylöitä eli pilponnut joukkoon basilikan lehtiä, antaa mukavan maun ja juustoa ja tomaattia väliin, nam! Rentouttavaa viikonloppua sinullekin!
VastaaPoistaPiia - niin se varmasti onkin, tuore juuri leivottu sämpylä on vaan niin herkullista! Basilika on kiva idea, pitää kokeilla seuraavalla kerralla! :)
VastaaPoistaKirjasin ylos patonkien ohjeen samoin nyt nama porkkanasampylat.Taytyy kokeilla vaikka heti ensi viikolla.
VastaaPoistaNayttavat niin herkullisilta!
Hyvaa viikonloppua sinullekin!!!
Lisay - kivaa! Patongit on olleet kestosuosikki ja nyt tuli mieleen, että taidan kokeilla itse sekoittaa porkkanaraastetta niiden taikinaan. :) Olen täysin ihastunut porkkanan antamaan mehevyyteen leivonnassa.
VastaaPoistaHuomenta,
VastaaPoistakuulostaapa hyvälle ja näyttääkin :) meillä tehtiin eilen karjalanpiirakoita vaiko kurjalanpiirakoitakohan ne oli :) Ei niitä meinannut karjalanpiirakoiksi tunnistaa - sen verran olivat persoonallisia :)))
Aurinkoista viikonloppua koko perheelle!
Porkkanasämpylät ovat herkkuani! Pitäisikin joskus ehtiä leipomaan. Onnea vaatemetsästykseen!
VastaaPoistaKiitos ihanista ohjeista aion kyllä kokeilla tyttären kanssa.
VastaaPoistaTiina
hyvän näkösiä sämpylöitä! kokeilen;)
VastaaPoistaporkkana on kyllä hyvä leivonnassa, antaa tosiaankin sitä mehevyyttä... yks makea suosikkini on porkkanakakku..
Minttu - ei se näkö vaan se maku! ;)
VastaaPoistaEi oo ihan helpoimmasta päästä karjalanpiirakat. Sitäpaitsi uskon , että ne oli ihan kauniita. :)
Vekarus - sullaon niin hurjasti hommaa, että ymmärrän, jos ei leipomaan ehdi! ;)
Kiitos, helpoin takinostoreissu takana. Molemmille tytöille löytyi takit ja itselleni ostin aimo kasan kukkasipuleita! Tämä kaikki alle kolmessa tunnissa, josta kuulemma meni enin aika puutarhalla. Varmasti uusi ennätys kaikille meille! ;)
Tiina - ole hyvä! Kiva, että innostuit!
Maikku - ei sinänsä mikään yllätys, että sä aiot leipoa! ;D))
Leivoin samalla porkkanamuffinsseja. Taikina ei vaatinut kananmunia ja niistä tuli tosi hyviä! Sitäkin reseptiä hieman kehittelen ja postaan siitä vielä ennen joulua. Maku oli ihanan jouluinen!
Ihana ilma, lähden istutuspuuhiin! Oi onnea! :)
Aurinkoista päivää kakille ihanaiset!
Porkkanasämpylät oli lapsuudessa harvinaista herkkua, jota odoteltiin suurella innolla -ja yksi pellillinen hävisikin heti samalla syömällä:)
VastaaPoistaNiiiin herkullisen näköisiä sämpylöitä. Tuoreen leivän tuoksu melkein leijailee nenään :)Kokeiltavien listalle siis siirtyy tämäkin ihanuus. Oikein mukavaa viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaPossumamma - niin ne täälläkin tuppaa häviämään! :)
VastaaPoistaSuklaamarenki - kiva, kerro sitten olivatko yhtä mieluisia. :)
Heippa!
VastaaPoistaOLISIN ERITTÄIN KIITOLLINEN, JOS VOISIT LAITTAA MINULLE SÄHKÖPOSTITSE TIEDON NOIDEN TAPETTIEN VALMISTAJASTA, JOITA ESITTELIT ELOKUISESSA POSTAUKSESSASI (JOSSA OLI MYÖS TV-TASON MAALAUKSESTA YM. PUHETTA). OLEN PITKÄÄN ETSINYT JOTAIN JUURI TUOLLAISTA, JOTEN HALUAISIN KOVASTI TIETÄÄ MISTÄ OLET TAPETIT BONGANNUT/KUKA NE ON VALMISTANUT :)
Kiitos ja etukäteen sinulle! Sähköpostini on p87225@student.uwasa.fi
Sinulla on niin kaunis blogi <3
Julia
Herkkuja olet tehnyt taasen. Nyt on leipominen hieman paitsiossa muilta jutuilta, mutta kokeilen varmasti jossain vaiheessa. Mukavaa alkavaa viikkoa:)
VastaaPoistaJulia - Hei ja kiitos kommentistasi! :)
VastaaPoistaJos tarkoitat mustaa ja valkoista tapettia postauksessa "Tuunailua ja tuumailua...", kyseessä on K-raudan kaksipuolinen Rolleri-tapetti 29,90/rll. Laitan tiedon sinulle myös sähköpostitse. :)
Vanamo - olen jostain kumman syystä ihan innostunut leipomisesta! :) Nytkin on suppilovahveropiirakka uunissa ja seuraavana menee mustikkapiirakka! Metsä oli pullollaan suurimpia mustikoita, joita olen ikinä elämässäni nähnyt! Sitten olisi vielä kukkasipuleiden laitto maahan. Sain etupihan sipulit aamulla maahan ja nyt vielä takapiha! Kuuset on jo ruukuissa! :D
Oi kiitos ihanasta ohjeesta...Leipoisinko lasten kanssa sämpylöitä iltapalaksi :) Ensimmäistä kertaa täällä kurkkimassa :)
VastaaPoistaHei Mannapuuro - kivaa, kun piipahdit ja kiitos joukkoon liittymisestä. Leivo ihmeessä, mutta varaudu: niihin jää helposti koukkuun! :D
VastaaPoistaMyöhäistä tuo sinun varoituksesi.Teimme lasten kanssa niitä ja nyt on maha ihan ähky,hyvää oli :)
VastaaPoistaHeipä hei ja terveisiä Oulunsalosta. Eksyin blogiisi ihan sattumalta, etsin porkkanasämpylöiden ohjetta..
VastaaPoistaNyt on taikina kohoamassa, taitaa tulla tosiaan parhaat porkkanasämpylät ;)
Tosi ihana blogi sinulla, tulee hyvä mieli kauniisti kirjoitetusta tekstistä ja ihanista kuvista! Taiteellinen silmä sinulla, pakko myöntää..
Lumisen talven odotusta toivottelee Jenni
Hei Jenni ja ilahduttavaa, että olet eksynyt tänne! Mahtavaa, että kokeilit sämpylöitä! Ne vievät kyllä kielen mennessään! Kiitos kauniista kommentistasi!
VastaaPoistaIhanaa talven odotusta myös sinulle!
Hei!
VastaaPoistaMie kokeilin näitä pari viikkoa sitten ja täällä olen taas tämän reseptin parissa. Parempi puolisko nyrpisteli ensin, että miksi siellä on porkkanaa, mutta kun sain sämpylät uunista, oli reaktio ihan toinen. "Nämä on ihan oikeita sämpylöitä, sairaan hyviä!"
Kiitos hyvästä reseptistä siis! Mie lisään siihen auringonkukansiemeniä ja leseitä ja ruisjauhoja. Basilikakommentti ylempänä taitaa johtaa siihen, että heitän mukaan myös pestoa :)
Hei Sinna,
VastaaPoistaonpa ihanaa, että viitsit jättää kommentin tänne. :) Porkkanasämpylät on suosituin teksti koko blogihistoriassani. Auringonkukansiemenet sopivat varmasti hyvin taikinaan. Uskallan suositella myös Annan kaurapatonkeja kokeiltaviksi. Ne on tosi helpot ja tosi maukkaat. Ohje löytyy täältä:
http://kaunistaelamaa.blogspot.com/2009/09/annan-kaurapatongit.html
Oikein mukavaa syksyä !
Mahtavia sämpylöitä tuli tällä reseptillä! Puolitin reseptin, ja nämä sämpylät varmaan loppuvat alka aika yksikön.. Kiitos ihanasta ohjeesta! Nam.
VastaaPoistaKiva kuulla! Sämpylöillä on se huono puoli, että ne loppuvat aina kesken! Kiitos paljon, kun jätit kommentin. :)
VastaaPoistaPakko tulla taas kehumaan, tänään lähtee jo toinen satsi samaisia sämpylöitä. Ihan mahtavaa : - )
VastaaPoistaToista kertaa nyt teen näitä sämpylöitä, juuri on satsi uunissa. :) Ovat kyllä todella hyviä, kiitos paljon reseptistä!
VastaaPoistaTuli niin hyviä sämpylöitä tällä ohjeella, että piti oikein postata omaan blogiin linkki tähän ohjeeseen! Käy kurkkaamassa, pieni ylistyspostaus kyseessä :D
VastaaPoistaTodella hyvä ja helppo sämpyläohje! Ehdottomasti parhaita sämpylöitä :) Meillä syödään näitä monta kertaa viikossa nykyään.
VastaaPoistaKiitos, kun jaksatte kommentoida tänne. Mahtavaa, että sämpylät maistuu! :)
VastaaPoistaKaapissa lojuneet porkkanat piti saaha käytettyä ja sattumalta löysin tämän ohjeen googlen avulla. Taikina kohoamassa ja odotukset korkealla näiden hehkutus-kommenttien jälkeen :) ei vain ollu raastinta, niin nyt on kaikenkokosia porkkanan palasia taikinassa, mutta toivotan ajavan saman asian :)
VastaaPoistaGoogletin porkkanasämpylät ja Google toi minut tänne. Taikina on nyt kohoamassa, toivottavasti tulee muhevia! Kiitos ohjeesta, täyttyy selailla blogiasi muutenkin :)
VastaaPoistaTein eilen tällä reseptillä sämpylät, voi että oli hyviä ! ja onnistuivat! :)
VastaaPoistaIhan huippua, että löydätte tänne. Kiitokset kommentoinnista! Toivottavasti porkkanasämpylät maistuvat! :)
VastaaPoistaTeitkö itse nämä sokerilla vai hunajalla? :) Kummalla tulee parempia vai onko väliä? :) kiitos reseptistä! Google toi suoraan tänne
VastaaPoistaPorkkanasämpylät valmiina, kylläpä osaavatkin olla hyviä ! Tämä ohje jää taatusti meidän perheen viikottaiselle ruokalistalle.Kiitos ohjeesta :D
VastaaPoistaTodella hyviä sämpylöitä. Koska kotona ei ollut ruis- tai vehnähiutaleita, käytin vehnäjauhoja ja vehnänleseitä sekä vielä lisäksi hasselpähkinärouhetta. En tiedä, olenko koskaan syönyt mitään näin hyvää leipää.
VastaaPoista