toukokuu 03, 2011

olohuone=viherhuone

Mulla on blogiointi jäänyt niin pienelle huomiolle, että on kynnys kirjoittaa on noussut ihan kohtuuttomaksi. Taukoa on tullut tarkoittamatta, kun ei ole ollut asiaa. Paljon tapahtuu kaiken aikaa, pientä ja suurta.



Makuuhuone on saanut uuden tapetin. Remonttisuunitelmia sekä pieniä projekteja viriää samaan tahtiin kuin ennenkin. Lomamatka lähenee ja piha alkaa herätä kesään.

Mun taimikasvatus on yhtä levällään kuin viime vuonna. Aivan järjetön määrä taimia ja lukemattomia vielä avaamattomia siemenpusseja. Lähes kaikki esikasvatukset onnistuu tänä(kin) vuonna. Petuniaa en saa itämään. Karakallapapu lähti kasvuun vasta toisella yrittämällä. Palstapäätös antaa odottaa itseään, mutta niin kylmäkin on vielä, että ei haittaa. Aion tänä vuonna rakentaa pienen kasvulavan pihaan. Siihen ainoaan nurkkaan, jossa sille on vielä tilaa.

Koivut ovat han käsittämättömän kauniin värisiä, oletteko jo poimineet valkovuokkoja? 

11 ajatusta:

  1. Tiedän niin tuon tunteen, kun taukoilee ja tauolta paluu on vaikeaa. Mutta kyllä se siitä.

    Ihana kesään orastus sulla siellä. Mä sitten pidän tästä multasormiajasta, kaiken kasvun seuraamisesta ja suunnittelusta.

    Valkovuokot on vielä poimimatta, pitää viikonlopuksi hakea. Ihanaa kevättä sinne :)

    VastaaPoista
  2. Mahtava tuo viherhuoneesi! :) Vaikuttavaa. Valkovuokkoja olen ihaillut työmatkani varrella. Poiminut en vielä ainakaan ole.

    Nauti keväästä ja bloggaile aina välillä, vaikka ihan jotain pientä, mutta ilman paineita! :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on kans tupa täynnä purkkia ja purnukkaa... Tutulta näyttää :)

    VastaaPoista
  4. Mukavaa, kun taas päivittelit. Ihanalta näyttää siellä kaikki taimet, itse en yleensä mitään laittele. Äippä ja iskän vaimo laittaa munkin edestä :)

    VastaaPoista
  5. Respectiä... Mieletön kasvatusprojekti sulla! Itse tyydyin hieman pienempään määrään.

    VastaaPoista
  6. Ihana viherhuone, omani näytti samantyyliseltä vielä jokunen vuosi sitten aina keväisin. Nyttemmin pienemmässä asunnossa ei oikein ole tilaa :/ silti peukalo vetää multaan tähän aikaan vuodesta!

    VastaaPoista
  7. Hei! Ihan loistavaa, kun joku jaksaa kasvattaa! :) Itsellänihän ei noin isoa projektia ole menossa, mutta vähän pienempää kylläkin. Kasvua on mahtava seurata ja on ihana huolehtia omista pikku vihreistä. Mukava päivää sinulle! :)

    -Lisa

    VastaaPoista
  8. Kiitos Emilia, kyllä se siitä varmasti. :)
    Multasormet on mun suosikit myös, ihanaa onnistumisen iloa!

    Hei Sini ja kiitos, olohuone alkaa tuntumaan ahtaalta kaikkien näiden ruukkujen keskellä. Toivottavasti pian lämpiää ja saa taimet pysyvästi ulos! :)

    Maikki hei ja eikö olekin ihanaa! :)

    Moikka Teija ja kiitos, olet onnekas, kun vanhemmat kasvattelee sullekin taimet! :)

    Kultsin Kämppä, hei respektiä pienemmäst määrästä! ;) Mulla ei onnistu sitten millään.

    DD, miten se voikaan olla niin kivaa tuo esikasvattelu! :)

    Lisa, kyllä näiden kanssa vierähtää hetkinen päivittäin, kun kääntelee ja katsoo etteivät ole päässeet kuivumaan. :)

    Kiitos paljon kommenteistanne, ne ilahduttavat aina yhtä paljon! Mukavaa viikon jatkoa! :)

    VastaaPoista
  9. Kateellisena täällä ihastelen tuota taimitarhaa. Uskomaton!

    VastaaPoista
  10. Selma hei ja höpsistä! ;)
    Jotkut ovat vielä ihan pikkuruisia, mutta kun en raaski kouliessa laittaa mitään pois niin taimia on riittämiin. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  11. Huh, kylläpäs sinulla on paljon taimia! Itse tuskailen, kun taimeni juuri ja juuri sopivat kahdelle ikkunalaudalle :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi kanssani! ♥