huhtikuuta 01, 2012

Summertime - the living is easy


Kesäkuume ja pihasunnitelmat käynnissä. Kuvista näkee kuinka täynnä meidän piha on. Se on pieni, mutta sinne pystyy pakenemaan arkea, istahtamaan nauttimaan aamukahvin tai kattamaan kesäisen lounaan ja päivällisen varjon alle. Olen lukenut jostain, että hyvässä puutarhassa on lattia, seinät ja katto. Näin pienessä puutarhassa se on helppo toteuttaa.

Ensi kesänä olisi tarkoitus tehdä pieniä muutoksia, että pihaan mahtuisi enemmän ihmisiä samalla kertaa. Silloin meillä vietetään rippijuhlia.

Kun lumet sulaa, alkaa armoton mittaaminen ja kasvien sovittelu. Osan joudun siirtämään osa muuttaa kasvimaalle. Katsotaan miten kaikki tulee menemään. Jokatapauksessa pihani tulee olemaan edelleen minunnäköiseni puolivilli keidas. Luotisuoria linjoja ei siellä tulla näkemään ja malvat saavat edelleen rehottaa. Saattaa olla, että laajennan ylöspäin. Köynnösruusu on jostain syystä taantunut. Se ei jaksa kasvattaa, kuin muutamat versot. Kolme vuotta sitten se oli aivan valtava. Kurkkaa vaikka täältä. Mikäköhän sitä vaivaa? Muurahaiset ovat saattaneet pesiä sen juuristoon. Vinkkejä otetaan vastaan, jos tiedät miten sen saisi pelastettua.

Nyt menen laittamaan parsakaalit multaan. Mahtaakohan tänä vuonna joku virpoa mut tuoreeks-terveeks. Molemmille olisi edelleen kysyntää!