lokakuuta 13, 2010

Nostalgiamatka



Mummon perintökori tarakalle ja menoksi.

Tämän kauniin lammen läheisyydessä olen asunut koko elämäni ihan muutamaa vuotta lukuunottamatta. Pienenä kävimme siskojeni ja kerrostalon "kakaroiden" kanssa päivittäin uimassa ja uinnin jälkeen tarkistimme toisemme iilimatojen varalta. Usein niitä löytyi ja ainakin ihokarvat olivat samean mudan peittämät. Eipä se silloin häirinnyt eikä hidastanut menoa. Myöhemmin lampeen tuli uimakielto, mutta tänä päivänä se on jälleen kelvollinen uintiin. Ei siellä pahemmin uimareita kylläkään enää näy.

Miten paljon muistoja liittyykään paikkoihin, joiden ohi päivittäin kuljen: lapsuuuteni kotitalo ja takapihan nurmi, jolla pelasimme pesäpalloa ja rikoimme siinä samassa muutaman ikkunan; "teollisuusalue", jonne oli  pääsy kielletty ja silti jännityksen toivossa kiipesimme salaa aitojen yli;  kaikki ne pusikot, joihin teimme majoja ja joissa uppouduimme leikkeihin niin, että kotiin lompsittiin vasta, kun äidin ääni kuului huutavan parvekkeelta. Muistan talomme ympärillä kasvaneet ruusupensaat, miten ne olivat täydessä kukassa, kun palasimme kesäloman vakioreissulta kotiin. Olin siis ruusuihminen jo lapsena. :)

Oli suuri onni asua kerrostalossa, jossa meitä "kakaroita" oli ihan hirmuinen määrä. Jos oman talon porukoista ei saatu kasaan "jengejä" kirkkikseen tai syksyn pimeissä illoissa leikittävään vampyyrileikkiin, käytiin soittamassa kaikkien naapuritalojen lasten ovikelloja. Aneltiin ja suostuteltiin, jotta saatiin tarpeeksi porukkaa kasaan.
 
Oi niitä aikoja!