Suosituimmat sivut

Blogitekstisuositus

Raparperipiirakka

Raparperipiirakka , johon jää koukkuun. Tämä ohje on juuri sellainen. Meillä näitä pellillisiä on syöty  kymmeniä tämän kesän kuluessa. Muu...

heinäkuuta 24, 2009

Ruusun tuoksua ja tunnelmointia


Vaikka loma onkin loppu, onneksi kesää on vielä rutkasti jäljellä ja ilon aihetta riittää piskuisessa puutarhassani. Suloinen ruusu "Fairy" on aloittanut kukintansa.


Kuten myös viime kesänä istuttamani "New Dawn köynnösruusu", joka tuoksuu aivan hurmaavalle. Aina välillä mietin, miten pienestä sitä tuleekaan niin onnelliseksi.

Istutuspoydällä on istutettu ensimmäiset kukkaset. Vanhasta tottumuksesta aloin selkä kyyryssä ruukuttamaan kukkia ennen kuin raaskin mullata pöydän. Helpostihan mullat sai harjattua pöydän pinnasta pois. Teen vielä hyllyn seinälle, vaikka ensin meinasin, että pärjään ilmankin. Aion myös tehdä lisää säilytykseen kelpaavia lautalaatikoita pöydän alla oleville hyllyille. Kaipaan käyttöön koko pöydän pinnan, nyt siihen tulee kerättyä kaikenlaista rompetta, jotka odottavat oman paikkansa löytymistä. Liian helposti tulee tungettua hyllyille myös sellaista tavaraa, joitä tietää vielä tarvitsevansa ja siksi ei ihan vielä viitsi viedä niitä omille paikoilleen. Peili etsii paikkaansa ja ehkäpä myös sävyänsä. Siitä taitaa tulla harmaa.

Illan hämärtyessä on ihanaa sytyttää kynttilät tuomaan lämpöistä tunnelmaa!

Rentouttavaa viikonloppua !