Viime viikoloppuna vietin muutaman tunnin kasvimaalla. Sato alkaa olla korjattu. Maa-artisokkaa ja yrttejä sieltä vielä voi hakea ja kaalit kestävät pikkupakkasiakin. En vielä raaskinut kääntää penkkejä, kun kimalaiset pörräsivät kukissa. Syystyöt ovat vielä osittain tekemättä. Ensi viikonloppuna haen sipulit ja istutan ainakin narsisseja palstalle. Ne eivät maistu myyrille. Olo on syksyisen haikea, mutta samalla onnellinen siitä, että voin jo alkaa suunnittelemaan ensi kevään kylvöjä.
Sain palstanaapuriltani SUUREN kurpitsan ja tein kurpitsakeittoa. Olipas namia!
-Sari-
Samaa haikeutta poden minäkin. Toisaalta syksyn sadonkorjuuaika on mitä parhainta. Mikään ei voita kun saa maistella omin pikku kätösin kasvatettuja herkkuja.
VastaaPoistaTänään oli jo maa kuurassa ja minullakin vielä joitakin syystöitä tekemättä. Poden yhä flunssaa joten saa nähdä ehtiikö luonto ennen minua hoitamaan asiat :)
Mukavaa keskiviikkoa !
Meillä on vielä suurin osa syystöistä tekemättä. Pitäisi käydä kasvimaalla kääntämässä lehtiä maahan maatumaan, saisi parempaa multaa keväällä. Viimeiset kurpitsatkin vielä kasvamassa.
VastaaPoistaIhanaa satoa siellä. Meillä on vielä muutama porkkana kasvimaalla, taidamme popsia niitä sieltä suoraan suuhun.
VastaaPoistaItse luovuin suosiolla tulppaanien ostosta. Juuri myyrien takia. Narsisseja istutin muutaman lisää. Ilokseni kaikki vuosien saatossa istuttamani narsissit voivat hyvin ja kukkivat joka kevät uskollisesti. Tulppaanien väriloistoa silti kaipaan...
Voi hyvin :)
Ei varmastikaan se syksyn haikeus pääse kovin vahvasti valloilleen, koska voi suunnitella jo niitä kevätkylvöjä! :) Toisaalta rakastan tätä 'kuolevaa' luontoa. Sain viikonloppuna äidiltäni ison kurpitsalohkon ja keitin siitä eilen keittoa. Paahdoin auringonkukansiemeniä päälle, nam. Sitä on evääksi töihin.
VastaaPoistaAamut vain kylmenevät. Korvia jo hieman palelsi tänään. Mukavaa loppuviikkoa!
Hei Marianne, onpas sun flunssa sitkeässä. Toivottavasti jo hellittää! Mä menen myös huomenna katsomaan voiko salaattia vielä ottaa matkaan. :)
VastaaPoistaMoi Esmeralda, mulla ei josain syystä kurpitsat antaneet ainuttakaan hedelmää. Laitoin varmaan ne liian myöhään maahan. Ensi vuonna rakennan niille kunnon kummun. :)
Hei A-L, kasvimaalla myyriä on, mutta pihassa ei ainakaan toistaiseksi. Omaan pihaan haluan laittaa lisää vaaleanpunaisia kerrottuja tulppaaneja, kun ne ovat mun lemppareita. Kiitos, voi sinäkin! :)
Sini moikka, aamut ja illat alkaa olla jo tosi viileitä. Käsineet pitäisi olla jo käsissä. Syksyssä on viehätyksensä, mutta silti olen enemmän kevään ja kesän sekä uuden alun ja kasvun rakastaja. :)
Kevät istutukset mielessä niin pysyy virkeänä!
Kiitos teille kaikille kommenteista ja leppoisaa perjantai-iltaa! :)