huhtikuuta 25, 2010

Tekstejä ja käsitöitä




Koetin värjäystä teellä tähän kuvan pitsiin, mutta sävystä ei tullut mieleinen. 
Olisi saanut olla harmaampi.


Sabloonavillitys leviää ja arvasin, että hurahdan.
Leikkelin niitä eilen yöhön asti ja sama homma on jatkunut tämän aamun.

Vanha viilutettu lääkintähallituksen puurasia sai kylkeensä siansaksaa.


Kuten myös tämä joululahjana saatu viinilaatikko, joka kätkee osan arkartelutarvikkeistani.




Nämä valmistuivat "sivutuotteina".
Varsinaisena työnä ovat olleet kankaat.
Kaivoin sanakirjasta positiivisia sanoja italiaksi ja ranskaksi,
 mutta tekstit eivät varsinaisessti tarkoita mitään. Oli hauska luoda mielikuvia itselle.

Tuoksuherneet villiintyivät päästessään isompiin astioihin.
Avomaankurkutkin viihtyvät. Niistä olen eniten innoissani. :D



Flunssa kolkuttelee ja yritän häätää sitä kaikin keinoin. Ääni ainakin tahtoo lähteä.

Aurinkoista sunnuntaita!