Suosituimmat sivut

Blogitekstisuositus

Raparperipiirakka

Raparperipiirakka , johon jää koukkuun. Tämä ohje on juuri sellainen. Meillä näitä pellillisiä on syöty  kymmeniä tämän kesän kuluessa. Muu...

maaliskuuta 05, 2010

Tricia Guild


Kaksi vuotta sitten sain työkavereiltani lahjaksi Patricia Guildin ihanan ja värikkään kirjan.
Siitä tein ihan ensimmäisiä postauksiani.
Jotenkin kaivan sen luettavaksi aina näihin samoihin aikoihin. 
Nyt, kun kesän kaipuu polttelee ja kaipaan värejä valon lisääntyessä. 



Ihailen myös Guildin tapettikuoseja. 
Ja alan lämmetä niille aina vaan enemmän. Olen aina luullut, että kaikki kuosit ovat jonkin verran "villejä" ja tosi värikkäitä. Yllättävää kyllä, mutta mallistossa on paljon myös tosi hillittyjä värejä. 


Kamera ei suostu siirtämään kuvia koneelle. 
Luulen, että muistikortti on vioittunut. 
En millään raaskisi alustaa korttia uudelleen ja tuhota kaikkia kortilla olevia siirtämättömiä kuvia.
Harmittaa, että olen räpsinyt kuvia enkä ole siirrellyt niitä sitä mukaa kortilta koneelle.
Erillinen kortinlukija saattaisi kuulemma toimia.




Meillä on pieni potilas kotona. Luulin, että säästyimme vatsataudeilta, mutta huonolta näyttää. 
Voi, kun voisi ottaa itselleen toisen vaivat. Tuntuu niin onnettomalta katsoa lapsen sairastelua.






Kevät tosiaan tulee ja aurinko jo sulattaa hankia, vaikka vielä ollaan pakkasen puolella.
 Se on kertakaikkisen ihanaa!

  Aurinkoista viikonloppua!



(olisipa kätevää, jos tekstieditorilla saisi myös käännettyä kuvia.)