Eilisen jälkeen kevyempiin juttuihin. Kaivoin siemenrepertuaarin esiin ja taas niitä on enemmän kuin kylliksi. Viime vuodeltakin näköjään on jäänyt aika monta puolikasta ja ihan avaamatontakin pussia.
Tilasin siemenet Exotic Gardenilta samoin kuin viime vuonna. Sain erinomaista palvelua ja lähes jokainen siemen iti, joten olen tyytyväinen asiakas. Nyt harkitsin tarkkaan ja valikoin suurimmaksi osaksi tuttuja kasveja. Astereista valitsin kaksi lajiketta, jotka näkyvät yläkuvassa. Toissa vuonna ne tulivat tarjoustalon asterisekoituspussista bonuksina ja viime vuonna samasta pussista ei tullut ainuttakaan kerrottua kaunotarta. Niinpä mä päätin pelata varman päälle.
Lisäksi tilasin seuraavan kuvan ihastuttavia kerrottuja kukkia. Toinen on petunia ja toinen elämänlanka. Tilauksen saavuttua, muistin etten viime vuonna saanut petuniaa itämään. Onko kellään vinkkejä? Tarvitseekohan siemenet kylmäkäsittelyn? Tosi kauan sitten olen anopin kanssa kasvattanut petuniat itse ja niistä tuli aivan valtavan hienot ja terveet.
Kelloköynnöksen valitsin tänä vuonna valkoisena. Aiempina vuosina olen kylvänyt sinistä, mutta niistäkin osa on kukkinut valkoisina tai pikemminkin vaaleanvihreinä. Saa nähdä, tuleeko näistä valkoisia.
Krassit koitan laittaa omista viime vuotisista siemenistä, jotka otin talteen. Joitain kivoja uutuuksiakin laitan multaan ja tuskin maltan odottaa, että kevätaurinko saa siemenet itämään.
Viinimarjatomaatin siemenet pääsevät purkkeihinsa tänään ja ne kelloköynnökset, jotta ehtivät kunnolla kukkimaan. Joko sä olet laittanut esikasvatettavat itämään?
Palataan vihannesvalikoimaan myöhemmin.
Kivaa sunnuntaita!