lokakuuta 28, 2012

Still Dreaming Big

Syksy tuo mukanaan sisustusvimman. Sitä huomaa istuvansa olohuoneen sohvalla sopiva hullun kiilto silmissä ja siirtelevänsä kalusteita mielessään ja suunnittelevansa suuria. Mulla on tapana kypsytellä ideoita melko pitkään, haudutella mielessä ainakin "al denteksi" ennen kuin uskallan ryhtyä tuumasta toimeen. Toisinaan jänistän jo valmiin suunnitelman kanssa peläten, että saatan kuitenkin muuttaa mieleni ja katua päätöstäni. Olen toisinaan onneton jahkailija ja toisinaan pistän tuulemaan niin, että itseänikin heikottaa.

Nyt mennään jossain siellä välimaastossa. Pyörremyrskyä enteilee suuret haaveet, joiden toteuttamiseen tarvitsisin aimo tukun riihikuivaa käteistä. Kassan kartutus on alkanut ja huutikseen on päätynyt yksi jos toinenkin huonekalu. 

Kuvat: Helsingin Helmeksi - blogi, valokuvaaja Mikael Pettersson

Aamulla rakastuin oikotiellä myynnissä olleeseen asuntoon. Erityisesti kuvien biotakkaan ja sen toteutukseen. En saanut sitä mielestäni, vaan googlasin aikani ja löysin blogiin "Helsingin helmeksi". Sieltä löytyi kuvia juuri Oikotellä myynnissä olleesta asunnosta ja monesta muustakin kohteesta, jotka blogin kirjoittaja on rempannut paraatikuntoon. Wow, mitä projekteja! Olen myyty! Jos asunnot olisivat suurempia, voisin asua missä tahansa niistä.

Onko sulla kokemusta biotakasta? Olisi mahtavaa kuulla mielipiteitä.

 Kuva: Helsingin Helmeksi - blogi, valokuvaaja Mikael Pettersson

Kuva: Helsingin Helmeksi - blogi, valokuvaaja Mikael Pettersson