helmikuu 28, 2012

Milloin musta tuli hamsteri?


Uudistaminen ja turhasta luopuminen - siinä  tämän viikon tärkeimmät.
Tulevan viikonlopun tehtävälistalla on turhien tavaroiden karsiminen ja tärkeysjärjestyksen suunnittelu. Ehkä hieman siivousta ja huutonettin ilmoitusten laittoa.

Olohuoneen toiseen päätyyn on kertynyt sellaista tavaraa, josta en enää tykkää.  Tarkoituksena on karsia kaikki  ylimääräinen pois, selkeyttää ja luoda hieman kylmempää ja maskuliinisempaa ilmettä sisustukseen.

En ole ainoa, joka painii turhien tavaroiden tuoman stressin kanssa. Löysin lukemisen arvoisia artikkeleita netistä. Ajatuksia herätti professori Simo Heikkilän artikkeli sekä Saituri. Uskaltaisitko sinä tarttua 100 tavaran poisheittohaasteeseen? Mä harkitsen vakavasti! ;) Löytyypä karsimiseen ihan ammattilaisiakin.

Osa tavaroista pääsee kesällä pihalle, siihen asti ne saavat mennä varastoon odottelemaan. Olohuoneen järjestys vaihtuu, kun esikasvatusruukut tarvitsevat tilan ikkunan alta.  Josko näillä saisi pikkuisen piristystä ja kaivattua vaihtelua ihan omin voimin.

Voi hyvin!
 
 



16 ajatusta:

  1. 100 tavaraa löytyis melko helposti poisheitettäväks, mutta vaikeempaa olis päättää esim. 100 tavaraa, mitkä vain ja ainoastaan jättää =) Onnea luopumiseen, se puhdistaa!

    VastaaPoista
  2. Mulla on varmasti pari sataa tavaraa tuossa kasseissa odottamassa perjantain kirppispöydän täyttöä ;) Kyllä sä pystyt! Mä haastan sut siihen ;) Kuvissa on ihana tunnelma. Rauhallista. Mua muuten on mietityttänyt varmaan jo toista vuotta se, että vois tulla toimeen mahdollisimman vähällä vaatemäärällä. Nytkin käytän vain pinon päälimmäisiä. Mitä mä teen niillä lopuilla? Onnea uudistamiseen ja luopumiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sini, kiitos haastamisesta; pystyn siihen, kunhan ryhdyn!
      Sunnuntain valo oli ihmeellinen, oli pakko ottaa kuvia. Paitsi siitä ällötysnurkasta.
      Mulla on ihan sama vaateongelma. En oikein osaa luopua niistäkään... Jospa laittaisi kameran laulamaan ja huutonettiin niitäkin! :D
      ps. huomasitko, etä lintutapetti oli päässyt yhteishyvälehteen pinkkinä. :)

      Poista
    2. Ai en mä muuten ole huomannut pinkkinä! Mahtaa olla sähäkkä :) Ihastelinkin mustaa versiota muutama viikko sitten rautakaupassa.

      Poista
    3. Se oli itseasiassa aika sievä ja herkkä. Liian söpö meille, mutta sopii vaikka lastenhuoneeseen tai ihanaan romanttiseen kesämökkiin! ;)

      Poista
  3. mulla on tämä tavaroiden karsimis urakka jo hyvällä mallille, kun olen pikkuhiljaa niistä luopunut ja nyt tuntuu ja näyttää säilytystilat hyvältä :) saa hyvän syyn ostaan uutta tilalle ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Noora, voi onnellista! Jostain pitää luopua, jotta mahtuu uutta tilalle. :)

      Poista
  4. Hamstrausta täälläkin ilmoilla- aina vaan- no niitä voi sitten karsia, jos raaskii.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ruususuun äiti, mistä se hamstraushimo oikein tulee? Mun tekee mieli vähän yhtä sun toista ja yritän itseäni hiillitä. Olen tosin vuosien varrella rauhoittunut krääsän suhteen, nykyään himoitsen suurempia kokonaisuuksia! ;D

      Poista
  5. Täällä painitaan ihan saman ongelman kanssa. Muutin juuri viikonloppuna uuteen kotiin. Suurin osa tavaroista on vielä laatikossa vailla paikkaa joten nyt todella hahmotan paljonko tuota tavaraa on oikein kertynyt. Ja ennen muuttoa vein jo turhaa kirppikselle laatikkotolkulla, ja silti sitä vaan piisaa. Käsittämätöntä!
    Metin itsekin tarttumista haasteeseen, saisin kunnon putsauksen :)
    Kiitos tästä postauksesta, sain vähän uutta puhtia laatikkojen tyhjäykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Maija, onnea uuteen kotiin! :)
      Muuton yhteydessä tulee pakostakin karsittua ylimääräistä ja tarpeetonta tavaraa pois. Pitäisi muuttaa useammin. ;)

      Poista
  6. Heissan Sari!

    Kyllä tuo ehdottomasti kannattaa! Teen itse sitä aina silloin tällöin, kun tuntuu että niin helpopsti alkaa nurkiin kerääntyä tavaraa, jota ei sitten tarvitsekaan. Se on todella puhdistava kokemus!! Tekee sielulle hyvää:) Olen ehkä muutaman kerran ollut turhankin innokas poisheittäjä, mutta lohdutan itseäni sillä, että en kuitenkaan olisi sen onnellisempi, vaikka se tavara olisi edelleen hyllyllä, muistot, jotka siihen kenties liittyivät, säilyvät kuitenkin ja sehän on se pääasia:)
    Olen tullut tarkemmaksi ostajaksi ja mietin paikan tavaralle valmiiksi mielessäni. Muutama tavara kaapissa, joita sitten voi mielen mukaan ja vuodenaikojen mukaan vaihdella, riittää ja piristää mieltä kummasti:)

    Tsemppiä ja hali sinulle!!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marge,
      kiitos kannustuksesta Marge! Tavarasta luopuminen puhdistaa, se on totta. Ja varsinkin siitä turhasta roinasta.
      Olen päättänyt tehdä karsimisurakan ja se on jo hyvällä alulla.
      Tiedätkö, että minäkin olen karsinut heräteostokset ja punnitsen tosi tarkkaan, mitä kotiin hankin. :)
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  7. Todella kaunista sinulla! :-) Ihana vaaleus ja kevään raikkaus. Uusi mukava blogi tuttavuus! :-)

    Aurinkoa sinulle lauantaihin Tampereelta! :-)

    Tervetuloa lueskeleen blogia :-)

    VastaaPoista
  8. Hei Seija ja kiitos paljon! Täälläkin aivan ihana aurinkoinen lauantaipäivä! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi kanssani! ♥