Nyt saan laitettua kuvia WC:n pienen budjetin uudistuksesta. Olen niin tyytyväinen !
Ronseal-
kaakelimaali nostatti hiukset aluksi pystyyn ja olin jo lähes varma, että pipariksi meni. Maali valui paljon ja olin siihen kylläkin varautunut. Luin netistä useamman käyttäjän kokemukset siitä, että, maali valuu ja valumajälkiä jää helposti kaakeleihin. Ohjeessa neuvotaan käyttämään sivellintä, joten ostin oikein laadukkaan tasoittajan, jolla maalasin ohjeen mukaisesti alhaalta ylöspäin. Liian vähällä maalimäärällä kaakelit eivät peittyneet ja liian suurella määrällä maali tosiaan valui, kuten kaikki maalit. Paikkailin ja korjailin valumia kokoajan edellisiltä kaakeleilta sitä mukaa kuin etenin. Ostin pienen huopatelan ahtaita paikkoja varten, kuten patterin ja pöntön taustaa ja se osoittautui pelastuksekseni. Tasoitin sillä koko kaakelipinnan ja kaikkein siisteintä pintaa tuli viimeisimmäksi maalatuista kaakeleista, joissa maali ei ollut ehtinyt kuivumaan liikaa. Tela antoi tasaisen, hieman mattaisen pinnan. Valumajäljiltä en täysin säästynyt, mutta lopputulos tyydyttää niistä huolimatta. Saumakynää ei mielestäni tarvinnut ollenkaan päällemaalatuille saumoille, joten käytin sen lattialaattojen kellastuneisiin saumoihin. Purkin riittoisuus piti olla 8m2 , mutta minulla koko purkki meni alle 6m2:iin.
WC:stä tuli kuin eri tila, ihanan valoisa ja raikas huone. Enää se ei ole tunkkainen ja ahdistavan kelmeä kasarikoppi. Peili vaihtui yksinkertaisempaan ja allaskaappi sai vetimet vanhasta vyöstä. Tämän idean sain Selmalta, KIITOS! :) Mäntyiset katto- ja jalkalistat olen maalannut jo aiemmin valkoisiksi kuten myös katon.
Voin suositella Ronseal -kaakelimaalia, mutta en itse uskaltaisi lähteä maalaamaan suuria lattiasta kattoon ulottuvia pintoja ainakaan pensselillä. Suuret pinnat tulisivat myös melko kalliiksi. Silti mietin kuumeisesti kestäisikö maali irtoilematta suihkuhuoneen kaakeleissa, koska valkoinen tekisi sinnekin ihmeitä! ;)
Hellurei ja hauskaa viikkoa,
-Sari-
Tässä vielä kuva ennen remppaa.



Kertakaikkiaan tyylikäs kokonaisuus!
VastaaPoistaTulipa siitä kiva! Ihanan raikasta mustavalkoista. Huikean suuri muutos.
VastaaPoistaNäyttää hyvältä!
VastaaPoistaMeillä maalasin vessan seiniä myös jollain kaakelimaalilla ja totesin että tela toimii sutia paremmin! Raikasti ilmettä ja helppo kohennuskeino...
Aivan ihana ♥
VastaaPoistaTosi hieno muutos! Aivan kuin kokonaan uusi. Itsekin haaveilen ehostavani väliaikaisesti toisen wc:n maalaamalla kaakelit ja tapetit. Tosin peili-kaappisysteemit on sellaiset, että niitä on vaikeampi tuunata.
VastaaPoistaKivalta näyttää!
VastaaPoistaNiin kivalta, että taidanpa minäkin poimia ohikulkiessani jostain kaakelimaalia ja sutia meidän toisen wc:n hailakat kukkaboordilaatat piiloon...itseasiassa kuvistasi sain enemmänkin inspistä vessamuutokseen! Kiitos! :)
Todella upealta näyttää! Uskomaton muutos! Minulla ei varmasti kärsivällisyys riittäisi kaakelimaalin kanssa.
VastaaPoistaIhana muutos! Meillä maalattiin edellisessä kämpässä keittiön kaakelit ihan normaalilla maalilla ja hyvin kesti monta vuotta. Eikä oo yhtään niin hintavaa ku kaakelimaali. Vähän hiottiin ensin hiomapaperilla kaakeleiden pintaa rikki niin maali tarttui paremmin. Mä haaveilen myös kylpyhuoneen "ihastuttavien" marmoroitujen kaakeleiden ja köynnösboordien maalaamisesta. Joten jos jollain on kokemusta kylppärin maalauksesta niin kertokaa pliis :)
VastaaPoistaKaunis lopputulos! Kiitos kokemuksen jakamisesta. Tämän perusteella voin vallan hyvin ehdottaa siskollekkin kaakelimaalin käyttämistä. :)
VastaaPoistafif fiu, mikä muutos! Vau!
VastaaPoistaEi vitsit, miten erilaista! Miten sä olet keksinytkin kaiken?! ;) Pohditko kauan? Näyttää tosi hyvältä. Kylppäriremontithan ovat tosi kalliita, joten ihan mieletöntä, että noin pienellä budjetilla saa jotain noin erilaista ja tyylikästä. Tuo tankokin on niin kätsän näköinen.
VastaaPoistaKiitos kaikille kannustavista kommenteista! Kiva, että olette sanoneet mielipiteenne ja uudetkin tuttavuudet olette rohkaistuneet jättämään viestin. :)
VastaaPoistaNiina K, kerro siskolle, että kaakelit kannattaa pestä ensin kloriitilla ja huuhtoa hyvin. Sen jälkeen niiden pitää antaa kuivua vuorokausi. Pyyhin pinnat vielä Sinolilla ennen maalausta. Netistä löytyy hyvät ohjeet Ronsealin sivuilta.
Voi vitsi, muutos on melkoinen.
VastaaPoistaMuistan maalanneeni joskus keittiön koboltinsinisiä kaakeleita vaaleammiksi aivan tavallisella maalilla. Hyvin onnistui silloin.
Miten ihmeessä nuo pyyhkeet ovat kiinni tuossa telineessä?
Hanne, pyyhkeet on vain kietaistu tangon ympäri ja pujotettu ripustuslenkin läpi. :)
VastaaPoistaOnpas tyylikäs!
VastaaPoistaHieno idea nuo vetimetkin.
Pienellä vaivalla saa joskus isoja aikaseksi :)
Kiitos Ainosofia, vetimien idea on Selman, linkitänpä sen tekstiin nyt. Suurin vaiva tässä oli hommaan ryhtyminen! ;)
VastaaPoistaOi kun hieno muutos! Ja muutenkin kiva uusi blogilöytö sunnuntain ratoksi. :)
VastaaPoistaKiitos sentimental journey ja tervetuloa! :)
VastaaPoistaEksyin tänne katsomaan kaunista vessaasi. Olet tehnyt siitä todella kauniin!
VastaaPoistaIhastuin etenkin noihin seinälle ripustettuihin purkkeihn. Mistä olet ne hankkinut? Ja tuon tangon?
Moi Heidi,
VastaaPoistakiitos paljon! Tanko ja purkit ovat IKEAsta molemmat. :)