elokuu 31, 2011

True colours - kukkaterapiaa



Viikonloppuna palstalta keräämäni kukkakimppu on ilahduttanut sateisena alkuviikkona. Kaikki ovat siemenestä kylvettyjä ja kukinta on kestänyt tosi pitkään.  

Aion korjata mahdollisimman paljon kesäkukkien siemeniä talteen ja kylvää niitä ensi keväänä. Mä olen niin pöljä, että mun on tosi vaikea poimia kasvattamiani kukkia maljakkoon, kun tiedän, että niiden elinaika sisällä on niin paljon lyhyempi. Nyt loppukesästä olen kuitenkin napannut niitä joka kerta mukaani ja yllättynyt iloisesti, kun ne ovat kestäneet kauniina miltei kokonaisen viikon.

Sininen tiibetinkoirankieli on erittäin kiitollinen eikä tarvitse esikasvatusta, vaikka siemenpussissa niin lukeekin. Kukinta toki aikaistuu, jos viitsii esikasvattaa.

Vaaleanpunasävyiset malvikki ja tummempi maloppi jäävät vakiokylvöiksi. Upeita, korkeahkoja ja näyttävän kirkkaita kesäkukkia molemmat.

Köynnöskrassi kukki keltaisena, vaikka lajikkeen "Ice Age" piti olla luonnonvalkoinen. Ensimmäinen krassini ja taitaapa sekin jäädä vakkariksi. Yritin tehdä siemenistä "kapriksia" liottamalla, maustamalla ja purkittamalla. Liotuksen jälkeen siemenkodat alkoivat haista niin pahalle,  että ne oli pakko laittaa pois. 

Tilli ja korianteri pääsivät myös kimpun kaunistajiksi ja tuoksuttajiksi.
Malopin kukka on kuin taideteos, katso vaikka!



Sain tunnustuksen blogista  Eloa ja Iloa  , kiitos A-L!   Olen ollut ihan kamalan huono näiden tunnustusten kanssa. Vaikka en aina ole niitä täällä käsitellyt, jokainen on ollut ihana yllätys ja lämmittänyt mieltä tosi paljon.

Tunnustuksen myötä tulee kertoa: 1)lempiväri, 2)lempiruoka ja 3)paikka, jossa haluaisin käydä.
Mahdottoman vaikea vastata yhdellä vaihtoehdolla yhteenkään näistä, mutta olkoon tämänhetkinen lempivärini valkoinen, lempiruokani kotiruoka, joka on tehty kotimaisista aineksista ja paikka, jossa haluaisin käydä olkoon Kiina, vaikka Tukholmaankin tahtoisin. ;)

Tunnustus matkaa eteenpäin ihanille ja aidoille naisille: 
Mariannelle, blogiin Mariannen Talossa

http://4.bp.blogspot.com/-87MPRS-Qr2Y/TlM8WTkv4WI/AAAAAAAAAl8/5QNysjzM9lE/s1600/swett.jpg 


Taas on jo keskiviikko ja sehän sopii!



7 JAETTUA AJATUSTA:

  1. Ihania kesäkukkia! Itsekin olen koittanut kasvatella niitä, mutta aika kehnolla menestyksellä. Jokunen malva sentään on kukkinut, ne onkin ihania.
    Iloista päivänjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Moikka Esmeralda, mulla on jäänyt luonnonkukkien keruu ihan nollille tänä vuonna. Omat kylvöt sen sijaan on onnistuneet hienosti. Onkohan linnut syöneet sun siemenet? Malvat on mun suosikkeja myös ja niitä on oma piha tulvillaan. Sulle samoin, iloista päivää, sateesta huolimatta! :)

    VastaaPoista
  3. Heippa! Kiitos tunnuksesta :) Lämmitti mieltä! Varsinkin tänä sateisena aamuna, kun housut kastuivat reiteen saakka. Sade oli kyllä kivaa. Töihin tullessa nostin jalat pöydälle, join kahvia ja föönasin farkkuja kuivaksi ;)

    Kukkasi ovat upeat! Arvelisin, että melko helppoihoitoiset? Kukkivatko pääsääntöisesti loppukesästä/alkusyksystä? Varsinkin tuo sininen tiibetinkoirankieli on tosi upea! Laitan tuon malopinkin ylös muistikirjaani. Voisin kylvää niitä ensi kesänä maalle. Mikä voisikaan olla ihampaa kuin kukkivat kukat!! Meinaatko tehdä mitään syyskylvöjä/istutuksia? Sipuleita?

    Ja sitten vielä, mua kaivartelee upea lintutapettisi. Hurjahan se on, mutta houkutteleva. Tilasitko mallipalasen jostakin? Haluaisin mustavalkoista tapettia olohuoneeseen. Katselin tänä aamuna jo Borås-tapetit läpi. Nyt kyllä yltiöromanttisuus ja söpöily riittää ;) ja voihan sitä söpöillä mustavalkoisestikin. Oi, nyt tuli pitkä viesti. Mukavaa keskiviikkoa! Voi hyvin!

    VastaaPoista
  4. Katson täällä ihan lumoutuneena kauniita kukkakuviasi...jaiks :) ihan kylmän väreet menevät. Mä olen vähän samanlainen noiden kukkien keräilyn suhteen, maljakkoon ei millään malttaisi ottaa vaikka otettavaa kyllä on :)
    Mukavaa kun olet onnistunut niin hyvin kasvatteluissa ja jaat vinkkejä meille muille. Taidampa laittaa heti puutarha kirjaseeni muistiin nimet ensi kevättä varten.
    Kiitos paljon mieltä lämmittävästä tunnustuksesta ! Otan sen vastaan hymyillen ♥ ja lähetän sinulle halit !

    Mukavaa päivän jatkoa !

    VastaaPoista
  5. Sini, ole hyvä! :)
    Tänään on jo kauniimpi aamu. Toivottavasti et tarvitse fööniä! ;)
    Kesäkukat ovat huolettomia, siemenet maahan ja sillä siisti. Eivätkö kukat ole aina helppohoitoisia? Ainakin ulkokukat! :) sipulit on vielä hankkimatta. Olen vakaasti päättänyt pysyä kohtuullisuudessa. Syyskylvöt kiinnostaisivat myös, mutta siihen hommaan mun pitää perehtyä hieman tarkemmin!
    Vai jäi linnut kaivertamaan, hih! :) tapetti on Starkista ja oli tosi halpakin. Katso linkki siitä lintupostauksesta.
    Kivaa päivää Sini!

    Marianne, ole hyvä ja kiitos halista, se tuli tähän aamuun kuin tilauksesta! ;)
    Eikö ole hupsua ettei niitä kukkasia raaski ottaa maljakkoon kaunistamaan sisätiloja! Ihanaa, että en ole ainoa! Olen iloinen sanoistasi, mukavaa päivää Marianne!

    VastaaPoista
  6. Ah, en tajunnutkaan, että sitä saa Starkista. Tilasin tosin tänään Boråksen tapetit :) ja ne tulee jo huomenna ♥ hain myön pöntöllisen maalia. Jos se lintutapetti on kerran edullista, niin voisin tehdä itsekin siitä taulun. Natsaa varmasti yhteen uusien tapettien kanssa. Jeee! :)

    VastaaPoista
  7. Oi onnea! Pääset viikonloppuna remonttihommiin. Mullakin pikkuremppa odottaa sopivaa ajankohtaa. Käy saksimassa mallipala tapetista niin ei tarvitse koko rullaa hommata. Kiva nähdä mihin tapettiin päädyit! Hyvää yötä!

    VastaaPoista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi kanssani! ♥